Kuka ihmeen Fobba?

Ensimmäiset rääkäisyni päästin Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa loppuvuodesta 1975. Todistettavasti tukkakin on kasvanut joskus ja tuntuu siltä, että olin myös hieman aikaani edellä hiphop-tyylisen lippiksen takia.

Ala-asteesta suoriuduin Ruonalassa, jonka jälkeen muutimme ns. Kymin puolelle ja jouduin eroon ala-astekavereistani. Yläasteen suoritin Hakalan koulussa ja Dingon menestys ja neonvärit näkyivät selkeästi ulkoisessa habituksessani.

Yläasteen jälkeen siirryin Karhulan lukioon, josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1994. Niin kuin kuvan takista voi havaita, jatkui värikäs esiintymiseni edelleen, vaikka Dingoa ei enää kuunneltukaan, vaan baareissa jauhoi Dr. Albanit ja Haddawayt.

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen myin Tekniikaan maailmaa 99mk/8kk jonkun aikaa ja tienasin rällättelyrahoja. Siinä mielessä olen ollut onnellisessa asemassa, että aina on riittänyt töitä, jos vaan on ollut halua tehdä niitä. On tullut kerättyä mansikoita, jaettua mainoksia jne. Myöhemmin poliisina ja sivutyötä tehneenä minulla on myös pimeä menneisyys tv-maksutarkastajana.

Matka jatkui intin harmaisiin ja vaikka yläasteella vielä uhkailin, että tulen mahdollisimman nopeasti sieltä pois, olikin paikka erityisen mieluinen ja poistuin reservin vänrikkinä vuonna 1995. Kuvassa juuri loppusotaharjoituksessa, jossa ylpeänä käyttämässä nykyteknologiaa.

Intin jälkeen pääsin heti töihin Kotkaan sokeritehtaalle ja pakkasin, säkitin ja käsittelin jos jonninmoista sokerilaatua. Voin sanoa, että vaikka en olekaan laktoosi-intolerantikko, ei laktoosisokerin pöllyttäminen ole välttämättä fiksu vaihtoehto.

Intissä oli virinnyt ajatus poliisiksi kouluttautumisesta ja pääsin ensiyrittämällä sisään. Elettiin vuotta 1997 ja muutin Tampereelle. Koulun penkkiä kulutettiin tuolloin vuosi, jonka jälkeen tultiin harjoitteluun ja sen jälkeen vielä piipahtamaan koululla. Tampereelta muutin Helsinkiin.

Poliisin hommia tein ensin yhdeksän vuotta Helsingin keskustassa, jona aikana tuli koettu fillaripoliisihommat ja jääkiekkovarusteiden sopivuus poliisityöhön joukkojenhallintatehtävissä. Melkein heti töiden alettua, alkoi eräs hyvä työkaverini ja yksi nohevimmista tuntemistani poliiseista kutsumaan minua syystä tai toisesta "Fobbaksi". Asuinpaikkani vaihtelli Helsingin ja Espoon välillä. Vaimo löytyi samoista hommista, vaikka poliisinaisia olinkin pystynyt välttelemään hyvän aikaa.

Naimisiinmenon jälkeen siunaantui kaksi isänsä tapaan Star Warsista tykkäävää poikaa. Lapset olivat osaltaan syynä siihen, että yövuorot eivät juuri enää maistuneet ja siirryin sisähommiin keväällä 2007, jolloin sain myös ylikonstaapelin vakanssin. Aloin tutkia alle 18-vuotiaiden tekemiä rikoksia, perheväkivaltajuttuja ja virka-apuja.

Nuorten juttujen osalta huomasin melko nopeasti, että IRC-Galleria oli nimittäjänä monessa erilaisessa jutussa. Tästä lähti idea nettipoliisitoimminasta, jonka tiimoilta minut valittiin Vuoden poliisiksi vuonna 2011. Samana vuonna saimme myös kunnian käydä vaimon kanssa Linnan juhlissa.

Parina viime vuonna vapaa-aika on mennyt osittain opintojen parissa, koska opiskelen hallintotieteitä Itä-Suomen Yliopistolla. Kandin paprut sain kesällä 2016 ja jatkan maisterin opintoja pikkuhiljaa. Vapaa-aikaani yritän käyttää mahdollisimman paljon perheeni kanssa ja punttisalille on pakko päästä säännöllisin väliajoin.

Keväällä 2015 olin ehdolla eduskuntavaaleissa Kokoomuksen riveistä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Sain vaaleissa 3268 ääntä, joka ei kuitenkaan riittänyt läpimenoon.